MATKALLA IHMEMAAHAN JA TAKAISIN

Joitakin aikoja sitten päivälehdestä sai lukea Marika Savukosken Lapin yliopistossa tekemästä tutkimuksesta, joka käsittelee anorektikkonaisten selviytymistä tästä vakavasta sairaudesta. Tähän tutkimukseen oli ihan pakko tutustua tarkemmin ja selvittää minkälaisia selviytymispolkuja toipumiseen on löytynyt ja onko tutkimuksella jotain annettavaa sosiaalityölle.

Tutkimuksen mukaan anoreksia on yksi vaarallisimmista psyykkisistä sairauksista ja johtaa pahimmillaan kuolemaan. Syömishäiriöt ovat yksi nykypäivän suurimmista mysteereistä ja ne ovat tavallisimpia nuorten naisten mielenterveyshäiriöitä. Suomessa noin kaksi prosenttia 15 -20 vuotiaista naisista sairastuu syömishäiriöön ja jopa 15 prosentilla on ongelmia syömisensä kanssa. Sairastuneiden määrä on jatkuvassa kasvussa teollistuneissa hyvinvointivaltioissa. Jopa lapset sairastuvat entistä helpommin. Tiedot toipujien määristä vaihtelevat 50 prosentista kymmenen vuoden aikana noin 70 prosenttiin viidessä vuodessa. Joka tapauksessa toipumisprosessi on pitkä. Kuolleisuuden arvioidaan olevan noin kymmenen prosentin luokkaa ja itsemurhaa harkitsee jopa 41,2 prosenttia.

Yhtä tai täsmällistä syytä anoreksiaan sairastumiselle ei tiedetä. Se, että nimenomaan naiset sairastuvat nuoruusiässä, kun identiteetti on kehittymässä ja ollaan alttiita ulkopuolisille vaikutuksille, viittaa siihen että ilmiöllä on tekemistä naisiin kohdistuvilla ulkonäköpaineilla. Anthony Giddensin mukaan anoreksiaa voidaan pitää yhtenä myöhäismodernin ajan riippuvuuksista. Anorektisen toiminnan avulla yksilö yrittää muuttaa itsensä paremmaksi ihmiseksi ja mallikansalaiseksi suorittamista ja tehokkuutta vaativassa yhteiskunnassa, jossa sortuminen ruokaan edustaa epäonnistumista. Tyypillistä anorektikoille on pyrkimys täydellisyyteen ja negatiivinen käsitys itsestä. Sairastuttua elämän tärkeimmäksi tavoitteeksi tulee olla mahdollisimman olematon ja tappaa oma ruokahalu kokonaan. Elämänhallinta tuntuu olevan hukassa vaikka anorektikko onkin hyvin tunnollinen. Anorektikko laittaa myös muut elämänalueensa kuin syömisensä järjestykseen. Hän kieltää riippuvuutensa muilta ja erakoituu. Anoreksia on eräänlainen yritys purkaa ja käsitellä vaikeita ajatuksia, tunteita ja pelkoja. Savukoski kirjaa erilaisia lähestymistapoja ja eri tieteenalojen tulkintoja anoreksiaan sairastumisen syihin.

Savukosken tutkimus perustuu kuuden naisen haastatteluihin ja 10 naisen kirjoituksiin sairaudestaan ja siitä toipumisesta. Hän kuvaa anorektikon kamppailua polku ja Ihmemaa -metaforien avulla. Polku pois anoreksiasta on pitkä ja mutkainen ja usein epämiellyttävä – ongelmana on ennen kaikkea anorektikon lankeaminen uudelleen ja hoitojen keskeyttäminen. Hoitaminenkin on todella vaikeaa, koska kyseessä on monitekijäinen häiriötila tai osittain jopa tuntemattomien syiden tutkiminen.

Tutkijan aineisto vaikuttaa rikkaalta ja sen avulla hän kuvaa, mitä anoreksiaan sairastuva matkallaan Ihmemaahan kohtaa ja minkälaista elämä tuossa maassa on. Paluumatkalla Ihmemaasta selviytymispolun varrella on kullekin toipujalle asioita, joiden avulla matka taittuu. Näitä ovat tärkeiden asioiden löytäminen, ammattilaisilta saatu apu, oma paranemishalu, muutto entisestä ympäristöstä, itsensä toteuttaminen sekä vertaistuki ja ystävät. Tärkeitä asioita tutkimuksen naisille olivat parisuhde, oma lapsi, uskoon tulo ja äitisuhde. Ammattilaisapu esiintyy jokseenkin ristiriitaisena, kaikki eivät ole siitä riittävää apua saaneet tai siihen on suhtauduttu kielteisesti. Omaan paranemishaluun liittyy elämään uudelleen opettelua ja oman ajattelun heräämistä.

Kun paraneminen on alkanut, kulkevat toipuvat naiset kohti valoisampaa huomista. Savukoski lähestyy toipumista elämänhallinnan käsitteen kautta ja löytää erilaisia selviytymisprosesseja, selviytymistekijöitä ja -polkuja. Anorektinen selviytyminen on hyvin pitkälti elämänhallinnantunteen löytämiseen tähtäävää toimintaa, johon vaikuttavat mm. yksilölliset tarpeet, sinnikkyys ja optimismi, mutta myös selviytymismatkalla eteen tulevat ja selviytymistä edesauttavat tekijät. Tutkija pitää tärkeänä lisäksi sitä, että yksilöllä on ns. sisäistä hallintaa eli uskoa omiin mahdollisuuksiinsa vaikuttaa asioihinsa ja käyttäytymiseensä sekä koettua kompetenssia eli yksilön oma uskomus siitä, että hän pystyy toimimaan tehokkaasti ja tuloksellisesti vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa.

Savukosken mielestä ihmisen vahvuuksista löytyy oljenkorsi selviytymiseen. Hän tukeutuu mm. positiiviseen psykologiaan, jossa keskeisenä tavoitteena on tuoda perinteisten stressin ja ahdistusten tutkimuksen rinnalle tutkimusta onnellisuudesta ja sen edistämisestä. Ihmisen vahvuudet ovat niitä psykologisia vahvuuksia, jotka liittyvät hänen käyttäytymiseensä, biologiseen evoluutioon sekä kulttuuriseen ja sosiaaliseen ympäristöönsä. Tukemalla näitä vahvuuksia voidaan ehkäistä ja vähentää sairauksien haittoja, stressiä ja erilaisia häiriöitä. Vaikka ihmisen vahvuudet usein liitetään yksilön luonteenpiirteisiin esimerkiksi älyyn, optimismiin, pysyvyysuskoon ja sinnikkyyteen, näyttää kuitenkin siltä, että kunkin vahvuus tulee esiin kyvyssä joustavasti soveltaa useita resursseja ja taitoja niin pitkälle ja niin kauan kuin ongelman ratkaiseminen tai tavoitteeseen pääseminen vaatii. Pelkät luonteenpiirteet eivät itsessään tee yksilöstä vahvaa, vaan hän tarvitsee avukseen myös tarkoituksenmukaisia prosesseja, joiden avulla hän onnistuu parhaiten. Anorektisen henkilön kohdalla selviytymiseen vaikuttavina kolmena vahvuuksien saavuttamiseen liittyvänä keinona Savukoski näkee olevan sitkeyden, luopumisen ja kasvun.

Kiinnostava tässä mielestäni on luopumisen prosessin merkitys. Luovuttaminen ja luopuminen nähdään länsimaisessa ajattelussa yleensä varsin huonossa valossa ja ne yhdistetään usein epäonnistumiseen ja avuttomuuteen. Luopuminen voidaan kuitenkin nähdä positiivisena ilmiönä ja elämänhallinnan ehdottomana edellytyksenä. Luopuminen jostakin antaa tilaa uudelle ja mahdollistaa kehityksen. Anorektikon kohdalla tämä tarkoittaa luopumista syömiseen ja muuhun toimintaan liittyvän kontrollin tuomasta turvallisuudesta ja uudenlaisen elämän ja ajattelutapojen opettelua. Luopumista tapahtuu myös silloin, kun yksilö käy läpi vaikeita ja traumaattisia elämänkokemuksia ja näin oppii uusia taitoja selvitä vaikeista tilanteista.

Selviytyminen anoreksiasta on monen tekijän summa, johon vaikuttavat yksilön käytössä olevat voimavarat ja vahvuudet sekä koko hänen elämänhistoriansa. Yksilön persoonallisuus ja anoreksian syyt antavat osviittaa siitä, kuinka selviytyminen voi mahdollistua ja mitkä tekijät ovat edesauttamassa nousua pois hitaan ja piinallisen itsetuhon tieltä. Tässä lyhyessä blogitekstissä ei ole mahdollisuutta tarkkaan käydä läpi kaikkia tutkijan esiin nostamia selviytymisen tapoja. Erilaisista selviytymismalleista tuon esiin niin sanotun aktivoitumisen mallin, joka liittyy tunteiden käsittelyyn. Savukoski viittaa yleiseen uskomukseen siitä, että terveen aikuisen taitona pidetään tunteiden hillitsemistä ja jopa tukahduttamista. Tämän tutkijat ovat kuitenkin todenneet johtavan kognitiiviseen kuormitukseen ja stressiin, jotka pitkällä tähtäimellä estävät selviytymistä kuormittavista elämäntilanteista. Aktivoitumisen mallissa pyritään optimaaliseen kielteisten ja myönteisten tunteiden yhdistämiseen. Pelkästään myönteisiin tunteisiin keskittyminen ei riitä ongelmien ratkaisuksi.

Ihmiset käyttävät harvoin vain yhtä mallia tai strategiaa keinona selviytymiseen ja usein nämä ovat tiedostamattomia. Tarkastellessaan anorektista selviytymisprosessia Savukoski on löytänyt viitteitä usean eri tutkijan esittelemiin selviytymisstrategioihin. Esimerkiksi toiminnallisten strategioiden avulla anoreksiasta selviytyjät ovat pystyneet tiedostamaan sairautensa ja sen aiheuttamat ongelmat. Tiedollisten strategioiden käyttö taas oli luonteenomaista vaiheessa, jossa he olivat täysin valmiita selviytymään ja luopumaan anoreksiasta. Näiden lisäksi he pystyivät hyödyntämään tunnepohjaisia strategioita. Tämä tapahtui vaiheessa, jossa anoreksian olemassa olo oli myönnetty ja selviytymismahdollisuus herännyt, mikä antoi mahdollisuuden tunteiden esiinmarssille.

Savukoski toivoo, että selviytymisestä ei puhuttaisi vain sankarillisena toimintana. Keskeisempää hänen mukaansa on korostaa niiden keinojen löytämistä, joilla selviytyminen ylipäänsä on mahdollista. Selviytymisen ydin on niissä motivaattoreissa ja tekijöissä, joiden kautta anoreksiasta selviytyneet ovat saavuttaneet sisäisen mielenrauhan, lievittäneet pahaa oloaan ja ahdistustaan, kokeneet onnistumisen elämyksiä ja saavuttaneet tunteen kokemusten ylipääsemisestä ja niiden hyväksymisestä osaksi omaa elämänhistoriaa.

Tutkimuksensa lopussa Savukoski esittää kysymyksen: ”Kuka on selviytyjä”? Ja kirjoittaa, että kysymykseen on vaikea vastata. Selviytyminen on subjektiivinen kokemus, jota kuitenkin voidaan etsiä juuri sellaisten narratiivisten tutkimusten avulla, kuin kyseinen tutkimuskin on. Tähän on helppo yhtyä. Itse arvelen, että se on mahdollista myös käyttämällä enemmän narratiivista menetelmää sosiaalityön käytännössä, jossa työntekijä yhdessä asiakkaan kanssa voi lähteä löytöretkelle asiakkaan omaan elämäntarinaan etsimään selviytymistä tukevia vahvuuksia. Ne voivat olla joskus yllätyksellisiä – sellaisia, joita emme ensi näkemältä tunnista vahvuuksiksi.

Savukoski, Marika (2008) Vapaaksi anoreksian kahleista. Narratiivinen tutkimus selviytymispoluista. Acta Universitatis Lapponiensis 142. Rovaniemi: Lapin yliopisto. ISSN 0788-7604; ISNB 978-052-484-222-8.

APURAHA SOSIAALIALAN TUTKIMUSTIEDON LEVITTÄMISEEN

Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt 2000 euron apurahan Sosiaalityön tutkimuksen seuralle Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskuksen ja Sosiaaliportin kanssa yhteistyössä toteutettavalle Tutkimus tutuksi – sivustolle. Parhaillaan suunnitteilla olevan ja ensi vuoden alussa avattavan sivuston tavoitteena on levittää tietoa alalla tehtävästä tutkimuksesta nopeasti ja helposti omaksuttavassa muodossa alan työntekijöiden ja asiantuntijoiden käyttöön.

Apuraha myönnettiin Tieteellisten seurain valtuuskunnan 100 - vuotisrahastosta ja sen saamisen merkittävyyttä osoittaa se, että hanke valittiin liki 80 hakemuksen joukosta, joiden yhteen laskettu haettu summa oli noin 400 000 euroa. Jaettavana oli 10 000 euroa.

http://www.kordelin.fi/
http://www.tsv.fi/

YHTEISKUNTATIETEISIINKIN EETTINEN ENNAKKOARVIOINTI

Lääketieteessä tutkimuksen tekemiseen liittyy lakisääteinen eettinen ennakkoarviointi. Ihmistieteissä ts. humanistisessa ja yhteiskunnallisessa tutkimuksessa tällaista järjestelmää ei ole. Vuonna 1991 perustettu lakisääteinen tutkimuseettinen neuvottelukunta asetti vuonna 2002 HYMY:ksi kutsutun työryhmän pohtimaan, tulisiko ihmistieteillekin luoda oma eettinen ohjeisto ja ennakkoarviointijärjestelmä. Tämän työryhmän tuotoksena syntyi vuonna 2006 julkaistu Jaana Hallamaan ym. toimittama Etiikkaa ihmistieteille – kirja. Kirjassa todettiin muun muassa, että kattavan tutkimuseettisen ohjeiston laatiminen humanistisiin ja yhteiskuntatieteisiin ei ollut tavoiteltava päämäärä. Seuraavaksi asian kimppuun kävi HYMY II – työryhmä, joka toimi vuosina 2007 – 2008. Nyt alkuvuodesta työryhmä on saanut valmiiksi mietintönsä, joka on parhaillaan lausuntokierroksella.

Lääketieteellisen tutkimuksen tärkeä eettinen periaate on, että tutkimuskohdetta ei saa vahingoittaa. Ihmistieteissä tämän tyyppiset kiellot eivät ole relevantteja jo siitä syystä, että tutkimusprosessit eivät yleensä aiheuta fyysistä vahinkoa tutkimukseen osallistuville. Riskien arvioimista ennalta HYMY II – työryhmä pitääkin hankalana, koska kysymykseen tulee ensisijaisesti henkiset haitat ja harmit. Ihmistieteissä eettiset kysymykset painottuvat tutkijan ja tutkittavan kohtaamiseen sekä tutkimustuloksista raportoimiseen.

Työryhmä korostaa tutkijan omaa vastuuta eettisyydestä ja pitää tärkeänä tutkimusetiikan koulutusta osana tutkijan koulutusta eräänlaisella ”läpäisyperiaatteella” eli että se olisi läsnä kaikessa opetuksessa ja ohjauksessa. Yleisenä eettisenä periaatteena työryhmä painottaa myös tutkittavien perusoikeuksien ja itsemääräämisoikeuden turvaamista ja sitä, että lapsia tulee kohdella aikuisten kanssa tasa-arvoisesti yksilöinä.

Mitä työryhmä sitten ehdottaa? Se ehdottaa, että tiedeyhteisö itse ensisijaisesti vastaa siitä, että se toimii eettisten periaatteiden mukaisesti. Työryhmä ei pidä järkevänä esittää lääketieteen mallin mukaista lakisääteistä ennakkoarviointia vaan pitää parempana niin sanottua sitouttamismallia, joka tarvittaessa joustavasti mahdollistaisi eettisen ohjeistuksen ja ennakkoarvioinnin korjaamisen.

Työryhmän ehdottaa perustettavaksi alueellisia eettisiä toimikuntia, joiden perustamisen aloite olisi yliopistojen rehtoreilla. Tutkimussuunnitelma tulisi antaa eettiselle toimikunnalle ennakkoon arvioitavaksi sellaisissa tapauksissa, kun 1) tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen, 2) tutkimus toteutetaan ilman tutkittavien henkilöiden suostumusta eli poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta (tämä ei kuitenkaan koskisi julkisten asiakirja-aineistojen tai muiden julkistettujen tietojen, arkistojen ja rekisteri-aineistojen käyttöä), 3) tutkimus kohdistuu alle 15 – vuotiaisiin ja se toteutetaan ilman huoltajan suostumusta tai informoimista ja muualla kuin varhaiskasvatuksen tai koulun toimintayksiköiden normaalitoiminnan yhteydessä, 4) tutkimuksessa pyritään vaikuttamaan tutkittavien käyttäytymiseen tavalla, jonka mahdollisten haittojen arviointi edellyttää asiantuntemusta, 5) tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä ja 6) kun on riski aiheuttaa tutkittavalle normaalin arkielämän rajat ylittävää pitkäaikaista henkistä haittaa.
Erityisen kiinnostava sosiaalialan tutkimuksen kannalta on lapsiin kohdistuva tutkimus ja sen alistaminen eettiselle ennakkoarvioinnille tietyissä tilanteissa. Pääperiaate kuitenkin ehdotuksessa on, että lapsella on oikeus niin halutessaan osallistua tutkimukseen ilman huoltajansa suostumusta ja työryhmä ehdottaa ryhtymistä toimenpiteisiin lainsäädännön muuttamiseksi siten, että lapsille sekä perustuslaissa että YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa turvattu oikeus saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti, toteutuu myös lapsen tutkimukseen osallistumista koskevissa asioissa.

HYMY II - työryhmän laatimat eettiset periaatteet noudattelevat tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ohjeita hyvästä tieteellisestä käytännöstä ja sen loukkausten käsittelemisestä. Eettiset ohjeet jakautuvat kolmeen pääperiaatteeseen: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen, vahingoittamisen välttämiseen sekä yksityisyyteen ja tietosuojaan.

Työryhmämietintö sisältää asiaan liittyvää pohdintaa monista eri näkökulmista ja perusteluita ehdotuksille. Siihen voi käydä tutustumassa tutkimuseettisen neuvottelukunnan sivuilla osoitteessa: http://www.tenk.fi/hymy/mietinto.pdf