TERVEISIÄ NUORISOTUTKIMUKSEN PARISTA!

Nuorisotutkimuspäiviä on Suomessa järjestetty vuodesta 2002 lähtien. Päivät ovat kiinnostava ikkuna nuoriin liittyvään tutkimukseen. Niin myös tänä vuonna. Tässä terveiset tämän vuotisilta päiviltä blogillani vierailevalta VTM Hanna-Kaisa Hoppanialta. Kiitokset vierailusta!

Kahdeksannet nuorisotutkimuspäivät järjestettiin 9.—10.11. Tieteiden talolla Helsingissä. Teemana oli ”Mitä on nuorisotutkimuksen tieto?” (http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sivu.php?artikkeli_id=890)

Muutamista hieman puisevista puheenvuoroista huolimatta päivien anti oli runsas ja mielenkiintoinen nuorisotutkimusta tuntemattomallekin. Tiedon asemaa pohdittiin päivillä monesta vinkkelistä. Puheenvuoroja kuultiin ja keskustelua käytiin muun muassa tiedontuotannon rakenteellisista ehdoista, median roolista, metodologisista ongelmista ja siitä, kenelle tietoa tuotetaan.

Tässä muutama poiminta kiinnostavimmista puheenvuoroista ja keskusteluista:

Gunilla Holm valotti nuorisotutkimuksen tilaa Yhdysvalloissa. Yllättävää oli kuulla – kun jenkit monella tieteenalalla ovat tutkimuksen kärjessä ja huipulla – että nuorisotutkimus ei siellä ole vahvoilla omana alanaan, vaan sitä tehdään marginaalissa, eri tieteenalojen alla. Maassa ei myöskään ole lainkaan kansallista nuorisopoliittista ohjelmaa.

Holm kertoi alan rahoituksen olevan kriisiorientoitunutta, jolloin nuoriso näyttäytyy ongelmana, jota tulee kontrolloida. Vähemmälle huomiolle jäävät rakenteelliset ongelmat ja laajempi näkemys nuorison tilanteesta. Luokkaeroja ei tuoda esiin ja köyhien ja rikkaiden välisen kuilun kasvaminen sivuutetaan. Esimerkiksi kolmasosa alle 18 -vuotiaista etnisiin vähemmistöihin kuuluvista opiskelijoista elää köyhyydessä. Tämänkaltaisia tietoja ei vain mediassa juuri esitellä. Sen sijaan julkinen kuva nuorisosta korostaa epäonnistumisia, ja perspektiivi on ongelmakeskeinen ja vinoutunut. Teiniraskauksista media puhuu siveettömyyden ja moraaliarvojen rappion termein, vaikka tosiasiassa teiniraskauksien määrä on laskussa. Nuorten oma ääni ja toimijuus eivät pääse esiin, kun heitä koskevia asioita käsitellään. Holmin mukaan Yhdysvalloissa myös politiikan toimijat käyttävät tutkimustietoa valikoiden, ja tutkimusta, jossa nuoret nähdään muutoin kuin ongelmien valossa, ei oteta huomioon.

Tunnelin päässä kuitenkin pilkottaa valoa: Holm näkee myös uudenlaisen tutkimuksen olevan nousemassa esiin. Mahdollisuuksia nuorison tilanteen uudelleen hahmottamiseen ja käsitteellistämiseenkin on. Lopuksi Holm kertoi uudenlaisista visuaalisista metodeista, joita hän on kehittänyt ja käyttänyt etnografisissa tutkimuksissaan. Tutkittavien nuorten itse omasta elämästään ottamien valokuvien avulla saadaan erilaista tietoa nuorten elämästä ja kokemusmaailmasta. Nykyinen verkkojulkaiseminen mahdollistaa hyvin kuvamateriaalin käytön tutkimuksessa ja tiedonlevittämisessä.

Päivien ehkä parasta antia oli elävä ja monia näkökulmia esiin tuonut paneelikeskustelu nuorisotutkimuksen tiedosta lamasta. Panelisteina olivat valtiosihteeri Risto Volanen, päätoimittaja Reetta Meriläinen, tutkija Elina Pekkarinen, toimittaja Jukka Arvassalo ja projektipäällikkö Minna Salmi. Keskustelun pohjana olivat nuorisobarometrin tulokset yhdeksänkymmentäluvun alusta tähän päivään. Esiin nousivat muun muassa median rooli, tiedonpolitiikka ja kysymys siitä, mitkä tutkimustulokset menevät läpi, kenen näkökulma nostetaan esiin ja huomio siitä, että korporaatioiden näkökulma on viime aikoina saanut eniten palstatilaa.

Nuorisopolitiikassakin on kyse poliittisesta päätöksenteosta, painotti Minna Salmi. Ideologinen ilmanala heijastuu tehdyissä ratkaisuissa: peruspalveluista on tingitty 90-luvun laman jälkeen säästösyistä, kasvukaudella taas tehokkuuden nimissä. Salmi puhui rakenteellisesta välinpitämättömyydestä, kun mitään muutosta ei tapahdu vaikka kasvavat luokkakoot ja suljettavat kyläkoulut ja päiväkodit ovat muodostuneet jo banaaleiksi esimerkeiksi väärässä paikassa säästämisestä. Retoriikka yhteisöllisyydestä on suhteessa tähän todellisuuteen tyhjää.

Risto Volanen toi esille näkemyksensä, että emme ehkä olekaan niin hyvin koulutettu kansa kuin usein annetaan ymmärtää. Kelkasta pudonneita on yhä enemmän; ”tytöt ahdistuu, pojat lyö hanskat tiskiin”, ja joka vuosi yhä suurempi osa nuorista voi huonosti. Myös huostaanotot, erityisopetus ja lapsiköyhyys ovat kovassa kasvussa.

Elina Pekkarinen halusi suhteellistaa Volasen esille tuomaa huono-osaisuuden kasvua, vaikka ei tilastoja kiistänytkään. Pekkarinen painotti, että aina on ollut huonosti voivia. Yleisöstä kommentoitiin, että ehkä tilastojen huonontumisessa on osittain kyse myös siitä, että rahoja on viimeaikoina ohjattu enemmän erityisopetukseen ja kynnys varhaiseen puuttumiseen ja huostaanottoihin on laskenut.

Paneelin loppupuolella Minna Salmella oli konkreettinen ehdotus hyvinvoinnin parantamiseksi: jos kerrankin kokeiltaisiin hyvinvoinnin lisäämiseksi sitä, että kunnille annettaisiin lisärahaa suoraan peruspalveluihin! Salmi harmitteli, ettei valtiosihteeri Volanen, joka oli penännyt keinoja hyvinvoinnin parantamiseksi, enää tässä vaiheessa ollut paikalla kuulemassa ehdotusta.

Työryhmiä tutkimuspäivillä kokoontui useita. (http://www.nuorisotutkimusseura.fi/sivu.php?artikkeli_id=931). Osallistuin ryhmään ”Nuorisotutkimuksen mahdolliset ja mahdottomat interventiot yhteiskunnalliseen keskusteluun”. Ryhmässä pohdittiin epäonnisen interventioyrityksen kokemuksen kautta moraalisen paniikin syntymisen vaaroja. Lisäksi käytiin läpi vaikeuksia, jotka liittyvät keskeneräisestä tutkimuksesta medialle puhumiseen. Todettiin, että tutkijoiden osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on tärkeää, sillä parhaimmillaan tutkijan interventio voi laajentaa keskustelua ja tuoda esille uusia näkökulmia. Ja tutkimus kun usein laahaa muutaman vuoden yhteiskunnallisen keskustelun perässä, on keskeneräisistäkin tutkimuksista, tai niistä jo saatujen tietojen perusteella, voitava keskustella myös julkisuudessa.

Toisena konferenssipäivänä osallistuin työryhmään, jossa puhuttiin asenne- ja arvotutkimuksen tiedosta. Ryhmän alustukset keskittyivät erityisesti nuorten asenteisiin työhön, koulutukseen ja tulevaisuuteen. Esiin voisi nostaa vaikka Pirjo Lindforsin tutkimukset 12–18-vuotiaan nuorison tulevaisuuteen liittyvistä peloista ja niissä tapahtuneista muutoksista 80-luvulta tähän päivään. Lindfors kertoi, että yleisenä trendinä on globaaleihin tekijöihin liittyvien pelkojen vähentyminen (enää ei pelätä sotaa), ja henkilökohtaiseen elämänpiiriin liittyvien pelkojen kasvu. Nykyisin nuoret pelkäävät esimerkiksi yksinäisyyttä ja väärien valintojen tekemistä. Onko tämä nyt sitten sitä yksilökeskeisen ”kukin oman elämänsä toimitusjohtaja” mentaliteetin luoman paineen aiheuttamaa muutosta…?

Nuorten asenteista, näkemyksistä ja tekemisistä kertoo myös 13.11. ilmestynyt Nuorisobarometri 2009, ”Taidekohtia”, jonka teemana on taide ja kulttuuri. Julkaisu on saatavilla täällä:
http://www.minedu.fi/OPM/Nuoriso/nuorisoasiain_neuvottelukunta/julkaisut/?lang=fi

Suomessa nuorisotutkimus näyttää siis olevan hyvissä voimissa, tietoa löytyy ja tutkimusta tehdään. Yhdysvalloissa pitkään toiminut Gunilla Holm kehui suomalaisen nuorisotutkimuksen hyvää tilannetta ja tasoa, yhdyn mielipiteeseen!