Jyväskylässä järjestettiin 18.—19.2.2010 sosiaalityön XII tutkimuspäivät.Päivien aihe oli mielenkiintoinen ja todella ajankohtainen: ”Oikeudenmukainen ja kunnioittava sosiaalityö tiukan talouden oloissa.” Pääpuhujat käsittelivät esityksissään perus- ja ihmisoikeuskysymyksiä, ihmisen kunnioittamista sekä etiikan ja moraalin kysymyksiä. Voisin sanoa, että vihdoinkin suomalaisessa sosiaalityössä aletaan näkyvästi puhua ihmisoikeuksista – asia, jota kansainvälisillä sosiaalityön ja sen tutkimuksen areenoilla on oman kokemukseni mukaan noussut esiin jo pitkään.Päivien puheenvuoroista itseäni kosketti erityisesti filosofian professori Sami Pihlströmin puheenvuoro syyllisyydestä, kärsimyksestä ja ihmisen kunnioittamisesta.
Sosiaalityössä on vierastettu pitkään asiakkaiden elämäntilanteiden määrittelyä ongelman käsitteen kautta ja työskentelyssä korostettu voimavarasuuntautunutta ajattelua. Mutta millä nimellä kutsua asiakkaan kokemusta niistä asioista, joita hänen elämässään on ja jotka kaipaavat jonkinlaista ratkaisua elämäntilanteen paranemiseksi. Jokunen vuosi sitten tarjottiin pahan -käsitettä kuvaamaan näitä asioita. Kärsimys on mielestäni hyvä sana siksi, että se sisältää kokemuksen ulottuvuuden, sen vaikutuksen joka pahan läsnäololla ihmisen elämässä on. Pihlströmin mukaan inhimillinen kärsimys on sosiaalityön ydintä. Tämä sai minut pohtimaan, poistetaanko sosiaalityössä pahaa vai pyritäänkö ensisijaisesti kärsimyksen lieventämiseen – vai liittyvätkö ne väistämättä yhteen. Kysymys pahasta liittyy moraaliin ja käsityksiimme hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, hyvästä elämästä. Kaikki paha tai väärä ei kuitenkaan välttämättä aiheuta inhimillistä kärsimystä.
Moraaliin liittyy kysymys syyllisyydestä, jonka suhdetta kärsimykseen Pihlström myös pohti. Syyllisyys on yksi ns. moraalitunteista. Pihlström esitteli saksalaisen psykiatrin ja filosofin Karl Jaspersin jaottelun syyllisyyden ulottuvuuksista eli juridisen, poliittisen, moraalisen ja metafyysisen syyllisyyden. Tuomioistuimet tekevät ratkaisuja juridisesta syyllisyydestä. Poliittisen syyllisyyden määrittelee yleensä erilaisten konfliktien voittajat. Moraalinen syyllisyys voi koskea ketä tahansa tai mitä tahansa tekoja, riippumatta siitä ovatko teot juridisesti tai poliittisesti oikein. Sosiaalityön näkökulmasta kiinnostava on erityisesti metafyysinen syyllisyys, joka pohjautuu ihmisten väliseen yhteyteen. Ihminen voi olla syyllinen jopa vain olemalla olemassa tai olemalla paikalla, sivustakatsojana, vaikka ei ole itse tehnyt mitään juridisesti, poliittisesti tai moraalisesti tuomittavaa.
Jaspers - joka eli natsi-Saksassa - pohti syyllisyyden ulottuvuuksia suhteessa natsismiin ja sen nimissä tehtyihin tekoihin. Hänen ajattelunsa sopii yleisesti hyvin moraalin ja syyllisyyden kysymysten pohdintaan. Pihlströmin puheenvuoro herättää kysymään, olemmeko kaikki syyllisiä esimerkiksi siihen, että hiljaisesti hyväksymme tai passiivisesti seuraamme pitkälle viedyn kilpailuyhteiskunnan joillekin sen jäsenilleen aiheuttamaa pahaa ja kärsimystä tai sitä, ettei se anna riittävästi mahdollisuuksia tämän kärsimyksen poistamiseen. Vaikka kukin ihminen on potentiaalisesti syyllinen siihen, että kärsimystä esiintyy, on asialla myös kääntöpuolensa. Vain olemalla olemassa, voimme myös pyrkiä lievittämään toisten kärsimyksiä. Pihlströmin esiin tuoma tärkeä näkökulma on, että vain potentiaalisesti syyllinen voi olla moraalinen.
Ihmisen kunnioitus nousee keskeiseen asemaan tässä ajatusketjussa. Sosiaalityön ytimessä on autettavan kunnioittaminen ihmisenä silloinkin, kun hän ei kunnioita muita tai itseään. Näin siitäkin huolimatta, että autettava on esimerkiksi juridisesti tai moraalisesti syyllinen johonkin tekoon. Sosiaalityössä näiden kysymysten äärellä ollaan konkreettisesti asiakkaita tavattaessa. Itse kehittämis- ja tutkimusorganisaatiossa työskennellessäni pohdin usein sitä, mistä syntyy oikeutus työlleni ja miten toimia eettisesti oikein suhteessa autettaviin. Pihlströmkin esitti kysymyksen auttajan omasta itsekunnioituksesta ja näkökulmasta syyllisyyteen. Näitä lienee hyvä pohtia aika ajoin.
Lähteenä käytetty Sami Pihlströmin Sosiaalityön tutkimuksen päivillä Jyväskylässä 19.2.2010 pitämää esitystä "Syyllisyys ja ihmisen kunnioittaminen".
tiistai 16. maaliskuuta 2010
tiistai 5. tammikuuta 2010
Näkymätön sukupuoli sosiaalialan työssä
"[M]ulle tuli mieleen kun meillä oli viime vuonna sellainen poika siinä eskariryhmässä, joka halusi kaikkiin leikkeihin, pupujussi leikkeihin, kaikkiin semmosiin, tiedättekö mihin niinkö tytöt lähtee. Ja kauniit lumihiutaleet ja mikä tahansa kysyin, että ketkä haluaa ja se viittasi aina. Niin tiiättekö itse, että niinkö se todella viittaa siihen lumihiutaleleikkiin mukaan, että se halusi siihen. Niin itse huomasi sen, annanko mie sille tämän lumihiutalehameen vai mitä mie teen. Mä annoin sille sen päähineen, sen lumihiutalepäähineen ja kysyin, että otatko sie tämän(hameen OYM) ja se sano että otan." (Ylitapio-Mäntylä 2009, 113—114.)
Lapin yliopistossa on jälleen ilmestynyt uusi kiinnostava väitöstutkimus kasvatustieteen alalta. Outi Ylitapio-Mäntylä tarkastelee tutkimuksessaan sitä, ”miten erilaiset sukupuolistavat käytännöt ja monisyiset vallan rakenteet ilmenevät lastentarhanopettajien työssä”. Tutkimuksen teemat, ovat hänen mukaansa arjen kasvatustilanteissa usein näkymättömiä ja tiedostamattomia.
Ylitapio-Mäntylä kertoo muun muassa, että ”lastentarhanopettajat ajattelevat esimerkiksi kohtelevansa lapsia tasa-arvoisesti mutta eivät välttämättä näe sukupuolistavia käytäntöjä omassa toiminnassaan ja puheessaan. Kasvattajat, toiset lapset ja koko lapsen lähipiiri määrittelevät esimerkiksi, millaiset lelut ja leikit kuuluvat tytöille ja pojille ja millainen käyttäytyminen on sopivaa. Myös leikkitilojen ja -paikkojen jakaminen voi perustua sukupuoleen. Esimerkiksi tyttöjä ohjataan pöydän ääreen piirtämään ja poikia liikuntasaliin”.
Myös muussa sosiaalialan työssä kuin varhaiskasvatuksessa, ja oikeastaan kaikessa vuorovaikutukseen perustuvassa asiakastyössä on mahdollisuus sukupuolistaviin käytäntöihin. Sosiaalityön osalta asiaa on pohdittu Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuoden 2004 vuosikirjassa. Lisäksi Päivi Petreliuksen vuonna 2005 ilmestyneessä väitöstutkimuksessa pohditaan sukupuolta ja subjektiutta sosiaalityöntekijyyden näkökulmasta ja samana vuonna ilmestyneessä toisessa, Suvi Keskisen, väitöskirjassa perheammattilaisten ja väkivaltatyön näkökulmasta.
Arjen asiakastyössä tai muussa asiantuntijatyössä emme välttämättä tule ajatelleeksi, miten uusinnamme yhteiskuntamme ja kulttuurimme kuvia sukupuolesta niitä kyseenalaistamatta. Sukupuoli jää helposti näkymättömäksi. Petrelius toteaakin, että ”sosiaalityössä tarvitaan tietoa siitä, miten erilaiset sukupuolikäsitykset ja hierarkiat kietoutuvat osaksi sosiaalityössä kohdattavia ongelmia kuten parisuhdeväkivaltaa, köyhyyttä tai päihde- ja mielenterveysongelmia”. Tähän listaan on helppo lisätä myös muita sosiaalialan työkenttiä, kuten esimerkiksi lastensuojelu tai perheoikeudelliset asiat, joissa arvioidaan vanhemmuutta – isyyttä ja äitiyttä. Myös asunnottomuus on selkeästi sukupuoleen liittyvä yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ongelma, onhan asunnottomista valtaosa miehiä. Mainitun sosiaalityön vuosikirjan toimittajat tuovat esiin, että suurin osa sekä kansainvälisestä että suomalaisesta sosiaalityön keskustelusta on sukupuolineutraalia tai jopa sukupuolisokeaa.
Sukupuolta problematisoivat tutkijat liittävät pohdintaansa kysymykset vallasta. Jorma Hännisen mielestä on mahdollista nähdä sukupuoli ja valta saman ilmiön erilaisina nimityksinä. Hänen mukaansa valta onkin toinen keskeinen suomalaisesta sosiaalityön keskustelusta puuttunut käsite siitä huolimatta, että ilman valtaa sosiaalityö ei kykene suoriutumaan perustehtävästään. Mirja Satkan tutkimukseen nojaten Hänninen esittää, että sosiaalityön ydin tai sen kokoava idea muuttuu eri aikakausina vaikuttavien luokka-, sukupolvi- ja sukupuolikäsitysten mukaan, jotka kaikki ovat siis valtasuhteita. Suomessa on pitkään ollut vallalla — kenties vahvojen sukupuolten välisten tasa-arvopyrkimysten vuoksi — sukupuolineutraaliutta korostava diskurssi. Syitä tähän on etsitty muun muassa 70- ja 80-luvuilla alalla vallinneesta perhedynaamisesta ajattelusta. Tästä on esimerkkejä muiden muassa perhe- ja vanhemmuusdiskursseissa sekä väkivaltatyön diskursseissa. Jälkimmäiseen liittyvää tutkimusta tehneet Suvi Keskinen ja Leo Nyqvist tuovat selkeästi esiin sukupuolineutraalin ajattelun ja diskurssin ongelmat suhteessa auttamistyöhön. Keskisen mukaan muun muassa perhetyön ammattilaiset odottavat väkivaltaa parisuhteessa kokeneilta naisilta äiteinä erityistä vahvuutta ja toimijuutta, johon väkivallan kokemus ei saisi vaikuttaa. Pari- ja perheväkivaltadiskurssit näyttäisivät sulkevan pois itse väkivallan käsittelyn.
Vaikka sosiaalityön tehtävä on lievittää ja poistaa ongelmia, se voi myös leimata ja yksilöllistää rakenteellisia ongelmia. Leo Nyqvist viittaa edellä esiin tuotujen parisuhdeväkivaltadiskurssien eroihin meillä ja muualla. Muissa Pohjoismaissa väkivalta on selkeämmin politisoitu ja ymmärretty sukupuolistuneena rakenteellisena ongelmana, kun taas meillä puhutaan perhepatologian termein ja määritellään väkivalta yksilötason ongelmaksi.
Sukupuolesta käytävään keskusteluun osallistuvat tutkijat korostavat, kuinka tärkeää sukupuolen problematisointi on. Samalla he kiinnittävät huomiota siihen, että sukupuoli on monimerkityksinen ja että se kietoutuu moniin erilaisiin suhteisiin, joista – ei vain sukupuolten välinen vaan myös niiden sisäinen – valtasuhde on keskeinen.
Koska aloitin kasvatuksesta, palaan siihen myös lopussa. Varhaiskasvatuksella on tärkeä merkitys perheiden ja muiden yhteisöjen ohessa siinä, minkälaista identiteetin kasvua tuemme yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme. Lainaan Outi Ylitapio-Mäntylää, jonka mukaan ”kasvattajan tulisi tiedostaa oman toimintansa sukupuolistavat käytännöt ja mallina oleminen sekä se, että käytännöt ovat kulttuurisesti opittuja asioita. Hän muistuttaa, että julkisuudessa puhutaan usein siitä, että päiväkoti ja koulu suosivat tyttöjä ja sortavat poikia ja että molempiin tarvitaan lisää miehiä turvaamaan poikien kasvua. Tällaiset käytännöt eivät kuitenkaan ole sidottuja kasvattajan sukupuoleen, vaan kasvatuskulttuurin sukupuolistavaan luonteeseen." Asiaa auttaa vain kasvatuskulttuurin muutos ja Ylitapio-Mäntylän mukaan tällaista muutosta onkin vähitellen tapahtumassa.
Tekstissä on lähteenä käytetty seuraavia julkaisuja:
Hänninen, Jorma (2004) Sosiaalityön miehet ja huoltapitävä valta. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.
Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (2004) Sukupuolistunut ja sukupuoleton sosiaalityö. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.
Nyqvist, Leo (2004) Sukupuoli parisuhdeväkivallan ammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.
Petrelius, Päivi (2005) Sukupuoli ja subjektius sosiaalityössä. Tulkintoja naistyöntekijöiden muistoista. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 266. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Keskinen, Suvi (2005) Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere: Tampere University Press. (Väitöskirja on myös sähköisenä: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-6281-5.pdf Viittaus 5.1.2010.)
Ylitapio-Mäntylä Outi (2009) Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Acta Universitatis Lapponiensis 171. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Lapin yliopisto. Tutkimusuutiset. http://www.ulapland.fi/?newsid=10134&deptid=11888&languageid=3&news=1 Viittaus 5.1.2010.
Lapin yliopistossa on jälleen ilmestynyt uusi kiinnostava väitöstutkimus kasvatustieteen alalta. Outi Ylitapio-Mäntylä tarkastelee tutkimuksessaan sitä, ”miten erilaiset sukupuolistavat käytännöt ja monisyiset vallan rakenteet ilmenevät lastentarhanopettajien työssä”. Tutkimuksen teemat, ovat hänen mukaansa arjen kasvatustilanteissa usein näkymättömiä ja tiedostamattomia.
Ylitapio-Mäntylä kertoo muun muassa, että ”lastentarhanopettajat ajattelevat esimerkiksi kohtelevansa lapsia tasa-arvoisesti mutta eivät välttämättä näe sukupuolistavia käytäntöjä omassa toiminnassaan ja puheessaan. Kasvattajat, toiset lapset ja koko lapsen lähipiiri määrittelevät esimerkiksi, millaiset lelut ja leikit kuuluvat tytöille ja pojille ja millainen käyttäytyminen on sopivaa. Myös leikkitilojen ja -paikkojen jakaminen voi perustua sukupuoleen. Esimerkiksi tyttöjä ohjataan pöydän ääreen piirtämään ja poikia liikuntasaliin”.
Myös muussa sosiaalialan työssä kuin varhaiskasvatuksessa, ja oikeastaan kaikessa vuorovaikutukseen perustuvassa asiakastyössä on mahdollisuus sukupuolistaviin käytäntöihin. Sosiaalityön osalta asiaa on pohdittu Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuoden 2004 vuosikirjassa. Lisäksi Päivi Petreliuksen vuonna 2005 ilmestyneessä väitöstutkimuksessa pohditaan sukupuolta ja subjektiutta sosiaalityöntekijyyden näkökulmasta ja samana vuonna ilmestyneessä toisessa, Suvi Keskisen, väitöskirjassa perheammattilaisten ja väkivaltatyön näkökulmasta.
Arjen asiakastyössä tai muussa asiantuntijatyössä emme välttämättä tule ajatelleeksi, miten uusinnamme yhteiskuntamme ja kulttuurimme kuvia sukupuolesta niitä kyseenalaistamatta. Sukupuoli jää helposti näkymättömäksi. Petrelius toteaakin, että ”sosiaalityössä tarvitaan tietoa siitä, miten erilaiset sukupuolikäsitykset ja hierarkiat kietoutuvat osaksi sosiaalityössä kohdattavia ongelmia kuten parisuhdeväkivaltaa, köyhyyttä tai päihde- ja mielenterveysongelmia”. Tähän listaan on helppo lisätä myös muita sosiaalialan työkenttiä, kuten esimerkiksi lastensuojelu tai perheoikeudelliset asiat, joissa arvioidaan vanhemmuutta – isyyttä ja äitiyttä. Myös asunnottomuus on selkeästi sukupuoleen liittyvä yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ongelma, onhan asunnottomista valtaosa miehiä. Mainitun sosiaalityön vuosikirjan toimittajat tuovat esiin, että suurin osa sekä kansainvälisestä että suomalaisesta sosiaalityön keskustelusta on sukupuolineutraalia tai jopa sukupuolisokeaa.
Sukupuolta problematisoivat tutkijat liittävät pohdintaansa kysymykset vallasta. Jorma Hännisen mielestä on mahdollista nähdä sukupuoli ja valta saman ilmiön erilaisina nimityksinä. Hänen mukaansa valta onkin toinen keskeinen suomalaisesta sosiaalityön keskustelusta puuttunut käsite siitä huolimatta, että ilman valtaa sosiaalityö ei kykene suoriutumaan perustehtävästään. Mirja Satkan tutkimukseen nojaten Hänninen esittää, että sosiaalityön ydin tai sen kokoava idea muuttuu eri aikakausina vaikuttavien luokka-, sukupolvi- ja sukupuolikäsitysten mukaan, jotka kaikki ovat siis valtasuhteita. Suomessa on pitkään ollut vallalla — kenties vahvojen sukupuolten välisten tasa-arvopyrkimysten vuoksi — sukupuolineutraaliutta korostava diskurssi. Syitä tähän on etsitty muun muassa 70- ja 80-luvuilla alalla vallinneesta perhedynaamisesta ajattelusta. Tästä on esimerkkejä muiden muassa perhe- ja vanhemmuusdiskursseissa sekä väkivaltatyön diskursseissa. Jälkimmäiseen liittyvää tutkimusta tehneet Suvi Keskinen ja Leo Nyqvist tuovat selkeästi esiin sukupuolineutraalin ajattelun ja diskurssin ongelmat suhteessa auttamistyöhön. Keskisen mukaan muun muassa perhetyön ammattilaiset odottavat väkivaltaa parisuhteessa kokeneilta naisilta äiteinä erityistä vahvuutta ja toimijuutta, johon väkivallan kokemus ei saisi vaikuttaa. Pari- ja perheväkivaltadiskurssit näyttäisivät sulkevan pois itse väkivallan käsittelyn.
Vaikka sosiaalityön tehtävä on lievittää ja poistaa ongelmia, se voi myös leimata ja yksilöllistää rakenteellisia ongelmia. Leo Nyqvist viittaa edellä esiin tuotujen parisuhdeväkivaltadiskurssien eroihin meillä ja muualla. Muissa Pohjoismaissa väkivalta on selkeämmin politisoitu ja ymmärretty sukupuolistuneena rakenteellisena ongelmana, kun taas meillä puhutaan perhepatologian termein ja määritellään väkivalta yksilötason ongelmaksi.
Sukupuolesta käytävään keskusteluun osallistuvat tutkijat korostavat, kuinka tärkeää sukupuolen problematisointi on. Samalla he kiinnittävät huomiota siihen, että sukupuoli on monimerkityksinen ja että se kietoutuu moniin erilaisiin suhteisiin, joista – ei vain sukupuolten välinen vaan myös niiden sisäinen – valtasuhde on keskeinen.
Koska aloitin kasvatuksesta, palaan siihen myös lopussa. Varhaiskasvatuksella on tärkeä merkitys perheiden ja muiden yhteisöjen ohessa siinä, minkälaista identiteetin kasvua tuemme yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme. Lainaan Outi Ylitapio-Mäntylää, jonka mukaan ”kasvattajan tulisi tiedostaa oman toimintansa sukupuolistavat käytännöt ja mallina oleminen sekä se, että käytännöt ovat kulttuurisesti opittuja asioita. Hän muistuttaa, että julkisuudessa puhutaan usein siitä, että päiväkoti ja koulu suosivat tyttöjä ja sortavat poikia ja että molempiin tarvitaan lisää miehiä turvaamaan poikien kasvua. Tällaiset käytännöt eivät kuitenkaan ole sidottuja kasvattajan sukupuoleen, vaan kasvatuskulttuurin sukupuolistavaan luonteeseen." Asiaa auttaa vain kasvatuskulttuurin muutos ja Ylitapio-Mäntylän mukaan tällaista muutosta onkin vähitellen tapahtumassa.
Tekstissä on lähteenä käytetty seuraavia julkaisuja:
Hänninen, Jorma (2004) Sosiaalityön miehet ja huoltapitävä valta. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.
Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (2004) Sukupuolistunut ja sukupuoleton sosiaalityö. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.
Nyqvist, Leo (2004) Sukupuoli parisuhdeväkivallan ammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.
Petrelius, Päivi (2005) Sukupuoli ja subjektius sosiaalityössä. Tulkintoja naistyöntekijöiden muistoista. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 266. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Keskinen, Suvi (2005) Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere: Tampere University Press. (Väitöskirja on myös sähköisenä: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-6281-5.pdf Viittaus 5.1.2010.)
Ylitapio-Mäntylä Outi (2009) Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Acta Universitatis Lapponiensis 171. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Lapin yliopisto. Tutkimusuutiset. http://www.ulapland.fi/?newsid=10134&deptid=11888&languageid=3&news=1 Viittaus 5.1.2010.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
