Näkymätön sukupuoli sosiaalialan työssä

"[M]ulle tuli mieleen kun meillä oli viime vuonna sellainen poika siinä eskariryhmässä, joka halusi kaikkiin leikkeihin, pupujussi leikkeihin, kaikkiin semmosiin, tiedättekö mihin niinkö tytöt lähtee. Ja kauniit lumihiutaleet ja mikä tahansa kysyin, että ketkä haluaa ja se viittasi aina. Niin tiiättekö itse, että niinkö se todella viittaa siihen lumihiutaleleikkiin mukaan, että se halusi siihen. Niin itse huomasi sen, annanko mie sille tämän lumihiutalehameen vai mitä mie teen. Mä annoin sille sen päähineen, sen lumihiutalepäähineen ja kysyin, että otatko sie tämän(hameen OYM) ja se sano että otan." (Ylitapio-Mäntylä 2009, 113—114.)

Lapin yliopistossa on jälleen ilmestynyt uusi kiinnostava väitöstutkimus kasvatustieteen alalta. Outi Ylitapio-Mäntylä tarkastelee tutkimuksessaan sitä, ”miten erilaiset sukupuolistavat käytännöt ja monisyiset vallan rakenteet ilmenevät lastentarhanopettajien työssä”. Tutkimuksen teemat, ovat hänen mukaansa arjen kasvatustilanteissa usein näkymättömiä ja tiedostamattomia.

Ylitapio-Mäntylä kertoo muun muassa, että ”lastentarhanopettajat ajattelevat esimerkiksi kohtelevansa lapsia tasa-arvoisesti mutta eivät välttämättä näe sukupuolistavia käytäntöjä omassa toiminnassaan ja puheessaan. Kasvattajat, toiset lapset ja koko lapsen lähipiiri määrittelevät esimerkiksi, millaiset lelut ja leikit kuuluvat tytöille ja pojille ja millainen käyttäytyminen on sopivaa. Myös leikkitilojen ja -paikkojen jakaminen voi perustua sukupuoleen. Esimerkiksi tyttöjä ohjataan pöydän ääreen piirtämään ja poikia liikuntasaliin”.

Myös muussa sosiaalialan työssä kuin varhaiskasvatuksessa, ja oikeastaan kaikessa vuorovaikutukseen perustuvassa asiakastyössä on mahdollisuus sukupuolistaviin käytäntöihin. Sosiaalityön osalta asiaa on pohdittu Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuoden 2004 vuosikirjassa. Lisäksi Päivi Petreliuksen vuonna 2005 ilmestyneessä väitöstutkimuksessa pohditaan sukupuolta ja subjektiutta sosiaalityöntekijyyden näkökulmasta ja samana vuonna ilmestyneessä toisessa, Suvi Keskisen, väitöskirjassa perheammattilaisten ja väkivaltatyön näkökulmasta.

Arjen asiakastyössä tai muussa asiantuntijatyössä emme välttämättä tule ajatelleeksi, miten uusinnamme yhteiskuntamme ja kulttuurimme kuvia sukupuolesta niitä kyseenalaistamatta. Sukupuoli jää helposti näkymättömäksi. Petrelius toteaakin, että ”sosiaalityössä tarvitaan tietoa siitä, miten erilaiset sukupuolikäsitykset ja hierarkiat kietoutuvat osaksi sosiaalityössä kohdattavia ongelmia kuten parisuhdeväkivaltaa, köyhyyttä tai päihde- ja mielenterveysongelmia”. Tähän listaan on helppo lisätä myös muita sosiaalialan työkenttiä, kuten esimerkiksi lastensuojelu tai perheoikeudelliset asiat, joissa arvioidaan vanhemmuutta – isyyttä ja äitiyttä. Myös asunnottomuus on selkeästi sukupuoleen liittyvä yhteiskunnallinen ja sosiaalinen ongelma, onhan asunnottomista valtaosa miehiä. Mainitun sosiaalityön vuosikirjan toimittajat tuovat esiin, että suurin osa sekä kansainvälisestä että suomalaisesta sosiaalityön keskustelusta on sukupuolineutraalia tai jopa sukupuolisokeaa.

Sukupuolta problematisoivat tutkijat liittävät pohdintaansa kysymykset vallasta. Jorma Hännisen mielestä on mahdollista nähdä sukupuoli ja valta saman ilmiön erilaisina nimityksinä. Hänen mukaansa valta onkin toinen keskeinen suomalaisesta sosiaalityön keskustelusta puuttunut käsite siitä huolimatta, että ilman valtaa sosiaalityö ei kykene suoriutumaan perustehtävästään. Mirja Satkan tutkimukseen nojaten Hänninen esittää, että sosiaalityön ydin tai sen kokoava idea muuttuu eri aikakausina vaikuttavien luokka-, sukupolvi- ja sukupuolikäsitysten mukaan, jotka kaikki ovat siis valtasuhteita. Suomessa on pitkään ollut vallalla — kenties vahvojen sukupuolten välisten tasa-arvopyrkimysten vuoksi — sukupuolineutraaliutta korostava diskurssi. Syitä tähän on etsitty muun muassa 70- ja 80-luvuilla alalla vallinneesta perhedynaamisesta ajattelusta. Tästä on esimerkkejä muiden muassa perhe- ja vanhemmuusdiskursseissa sekä väkivaltatyön diskursseissa. Jälkimmäiseen liittyvää tutkimusta tehneet Suvi Keskinen ja Leo Nyqvist tuovat selkeästi esiin sukupuolineutraalin ajattelun ja diskurssin ongelmat suhteessa auttamistyöhön. Keskisen mukaan muun muassa perhetyön ammattilaiset odottavat väkivaltaa parisuhteessa kokeneilta naisilta äiteinä erityistä vahvuutta ja toimijuutta, johon väkivallan kokemus ei saisi vaikuttaa. Pari- ja perheväkivaltadiskurssit näyttäisivät sulkevan pois itse väkivallan käsittelyn.

Vaikka sosiaalityön tehtävä on lievittää ja poistaa ongelmia, se voi myös leimata ja yksilöllistää rakenteellisia ongelmia. Leo Nyqvist viittaa edellä esiin tuotujen parisuhdeväkivaltadiskurssien eroihin meillä ja muualla. Muissa Pohjoismaissa väkivalta on selkeämmin politisoitu ja ymmärretty sukupuolistuneena rakenteellisena ongelmana, kun taas meillä puhutaan perhepatologian termein ja määritellään väkivalta yksilötason ongelmaksi.

Sukupuolesta käytävään keskusteluun osallistuvat tutkijat korostavat, kuinka tärkeää sukupuolen problematisointi on. Samalla he kiinnittävät huomiota siihen, että sukupuoli on monimerkityksinen ja että se kietoutuu moniin erilaisiin suhteisiin, joista – ei vain sukupuolten välinen vaan myös niiden sisäinen – valtasuhde on keskeinen.

Koska aloitin kasvatuksesta, palaan siihen myös lopussa. Varhaiskasvatuksella on tärkeä merkitys perheiden ja muiden yhteisöjen ohessa siinä, minkälaista identiteetin kasvua tuemme yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme. Lainaan Outi Ylitapio-Mäntylää, jonka mukaan ”kasvattajan tulisi tiedostaa oman toimintansa sukupuolistavat käytännöt ja mallina oleminen sekä se, että käytännöt ovat kulttuurisesti opittuja asioita. Hän muistuttaa, että julkisuudessa puhutaan usein siitä, että päiväkoti ja koulu suosivat tyttöjä ja sortavat poikia ja että molempiin tarvitaan lisää miehiä turvaamaan poikien kasvua. Tällaiset käytännöt eivät kuitenkaan ole sidottuja kasvattajan sukupuoleen, vaan kasvatuskulttuurin sukupuolistavaan luonteeseen." Asiaa auttaa vain kasvatuskulttuurin muutos ja Ylitapio-Mäntylän mukaan tällaista muutosta onkin vähitellen tapahtumassa.

Tekstissä on lähteenä käytetty seuraavia julkaisuja:

Hänninen, Jorma (2004) Sosiaalityön miehet ja huoltapitävä valta. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.

Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (2004) Sukupuolistunut ja sukupuoleton sosiaalityö. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.

Nyqvist, Leo (2004) Sukupuoli parisuhdeväkivallan ammatillisessa kohtaamisessa. Teoksessa Kuronen, Marjo & Granfelt, Riitta & Nyqvist, Leo & Petrelius, Päivi (toim.) Sukupuoli ja sosiaalityö. Sosiaalityön tutkimuksen 3. vuosikirja. Juva: PS-kustannus.

Petrelius, Päivi (2005) Sukupuoli ja subjektius sosiaalityössä. Tulkintoja naistyöntekijöiden muistoista. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 266. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Keskinen, Suvi (2005) Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere: Tampere University Press. (Väitöskirja on myös sähköisenä: http://acta.uta.fi/pdf/951-44-6281-5.pdf Viittaus 5.1.2010.)

Ylitapio-Mäntylä Outi (2009) Lastentarhanopettajien jaettuja muisteluja sukupuolesta ja vallasta arjen käytännöissä. Acta Universitatis Lapponiensis 171. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.

Lapin yliopisto. Tutkimusuutiset. http://www.ulapland.fi/?newsid=10134&deptid=11888&languageid=3&news=1 Viittaus 5.1.2010.